RONNIE`S STORYN KOTISIVUT

Kärkikasti Records 2008

Ronnie`s Storyn historiaa lyhyesti:

Nimi: Miska Mielonen

Ikä: 18v. (20.11.1989)

Asuinpaikka: Kuusankoski

Oma esittely:

Olen 18-vuotias MC Kuusankoskelta ja teen musiikkia aina, kun iskee inspiraatio, on purettava patoutuneita tunteita tai muuten vain henkistä turhautuneisuutta. Tuottamani materiaali on hyvin aggressiivista, kuten monet ovatkin jo huomanneet ja siitä on tullutkin niin sanottu "tavaramerkki". Puran päivittäisen vitutuksen ja turhan energian biisien kirjoittamiseen ja nauhoittamiseen, se juuri tekee biiseistä hyvinkin energisiä ja hyökkääviä. Aiheet biiseissä käsittelevät paljon eri asioita, yleensä synkkää tarinointia mielialan mukaan, joskus vähän kauniimpaa ilmaisua.

Aloittelin tuossa 2003 vuoden lopussa, jolloin nauhoitin halvalla 10:nen euron mikillä käyttäen Windowsin ääninauhuria. Laatuhan oli aivan paskaa, mutta hauskaa se kumminkin oli. 2004 vuoden puolella kiinnostus alkoi vain kasvamaan uusiin mittoihin ja huomasin, että tätä voikin tehdä aivan tosissaan ja saada ihmiset kuuntelemaan musiikin kautta itseään ja aiheita, jotka ovat itselleni todella tärkeitä ja joskus jopa henkilökohtaisia. Vähitellen aloin ostamaan parempia laitteita ja tutustuin eri ihmisiin, jotka tiesivät biisien miksauksesta ja muusta musiikin tekoon liityvistä seikoista paljon enemmän, mitä minä itse.

Lopulta 2004 - talvella, sain ensimmäisen kunnon biisini nauhoitettua valmiiksi, mutta biisin miksaaminen venyi 2005 - tammikuuhun asti. Biisi oli Mikserissäkin jonkin aikaa esillä, mutta halusin saada vieläkin parempaa jälkeä aikaiseksi ja aloin suunnittelemaan paremman laitteiston ostamista. 2005 - helmikuussa aloin vihdoin hankkimaan kunnon musiikkilaitteistoa kotikäyttöön, jossa jälki oli huomattavasti parempaa, kuin mitä se oli ensimmäisissä biiseissä ollut. Siitä lähtien olen tehnyt aika aktiivisesti uusia biisejä ja muutenkin elänyt musiikin parissa. Levykin on nyt tulevaisuudessa tulossa, ollut tähän asti sellainen "ikuisuusprojekti", mutta jatkuvasti sitä tulee jopa huomaamattaan tehtyä eteenpäin.

Kiitos kaikille ihmisille, jotka ovat tässä kaiken keskellä tukeneet esim. biisien arvostelijat, kommentoijat ja muut, jotka ovat antaneet rakentavaa palautetta. Ja faneille iso kiitos, on hienoa tehdä biisejä, kun joukko ihmisiä on tukena!